Vaasalaisen Onkilahden yhtenäiskoulun luokkien 7-10 tapahtumia. Vöyrinkaupungin koulu muuttui 1.1.2018 Onkilahden yhtenäiskouluksi.
perjantai 20. huhtikuuta 2018
Tunteita ja taitoja tunnistamassa
7a-luokka vietti parituntisen harjoittelemalla omien tunteiden ja taitojen tunnistamista eri tehtävien avulla. Luokka piti harjoituksia kivoina ja hyödyllisinä. Monen kasvoilla karehti hymy, kun sai kertoa muulle luokalle omista taidoistaan ja ominaisuuksistaan.
Lopuksi myös pelailimme ja keräsimme hyvän mielen tunnetta reppuihimme loppukevään varalle.
Seiskaluokkalaiset Vaasa 400 vuotta -näyttelyssä
Kaikki koulumme seitsemäsluokkalaiset ovat tehneet tällä viikolla monialaisiin opintoihin liittyvän vierailun Pohjanmaan museoon. Elämysten Vaasa -teeman merkeissä tehty vierailu palautti nuorille mieleen kotikaupungin historiaa kaukaa menneisyydestä aina nykypäivään asti.
Asiantunteva opas kertoi mielenkiintoisesti menneistä tapahtumista ja valotti nuorille, miten ne liittyvät nykypäivän vaasalaisiin. Ihmetystä herätti esimerkiksi sänky, jossa on nukkunut kuusi ihmistä.
Vanhan kahvilan miljöö
1800-luvun asumisessa uutta olivat ikkunat ja niistä sisään pääsevä luonnonvalo.
torstai 22. helmikuuta 2018
Seiskan matikassa keväällä 2018
7D-luokka on tutustunut kevään aikana ympyröihin piirtämällä Marin avustuksella.
Geometrian monia käsitteitä kerrattiin leikkimielisellä tietovisalla. Käsiteet oli Stina-ope kirjoittanut pahvilapuille, joita oppilaat pähkäilivät pienissä ryhmissä. Vastaukset piirrettiin valkotauluihin.

Jääkärit tutuksi Pohjanmaan museossa
Jääkäreiden kotiinpaluun 100-vuotisjuhlaa vietetään Vaasassa lauantaina 24.2.2018, jolloin keskustassa nähdään mm. Puolustusvoimain paraatimarssi.
Pohjanmaan museon Jääkärit-näyttelyssä on syksystä asti esitelty, keitä jääkärit olivat ja miten he liittyvät Suomen historiaan ja Vaasaan.
Museo järjesti helmikuussa suosittuja elämyksellisiä, roolipelimäisiä opastuksia 5.-9.- luokkalaisille ja myös Onkilahden yhtenäiskoulusta useita ryhmiä osallistui niihin.

Muistattehan, että Vaasan kaupungin ylläpitämät museot ovat jatkuvasti ilmaisia kaikille Vaasan peruskoululaisille. Vaikka talvilomalla voi kokea historian havinaa Tikanojalla, Kuntsissa tai Pohjanmaan museon eri näyttelyissä.
keskiviikko 14. helmikuuta 2018
Hei, me luetaan!
Näin ne pojat lukevat! |
Useat äidinkielen ryhmät lukivat kevätlukukauden ensimmäisen kirjansa siten, että kirjan herättämistä ajatuksista keskusteltiin WhatsApp-ryhmissä. Lopuksi järjestettiin pelillinen ryhmäkeskustelu luokassa. Hauskaa vaihtelua, tuumivat monet oppilaat!
Hei, kuunnelkaa! |
Keskustelua Viestejä koomasta -romaanista. |
maanantai 5. helmikuuta 2018
Talviliikuntapäivä lauantaina 3.2.
Talviliikuntapäivää vietettiin upean talvisessa säässä lauantaina 3.2.18. Lajivaihtoehtoja oli niin paljon, että jokaiselle riitti jotakin mieluista puuhattavaa.
Yläkoululaiset saivat valita ratsastusta, laskettelua, luistelua, hiihtoa, keilausta, kävelyä, pulkkamäkeä, kuntosalia tai uintia kylpylässä.
Laskettelua Simpsiöllä
Lämpötila oli -15 C ja aurinko paistoi.
Kävely
Kävelyllä ehtii nauttia kauniista maisemista.
Pulkkamäki
Kalarannassa lumi pöllysi kipakassa pakkassäässä, kun yhtenäiskoulun isoja ja pieniä laski mäkeä. |
Rantaan jäi jäljiltämme lumienkeleitä. |
Myös opettajat nauttivat talvesta ja liikkumisen ilosta |
Keilaus
Bodypump ja kuntosali
Ysiluokkalaisia hikoili Bodypump tunnilla ja kuntosalilla. |
Välillä otettiin rennosti.Ratsastus
|
maanantai 15. tammikuuta 2018
Getting to know South Africa
Erään oppilaamme kotona on asunut reilun kuukauden ajan eteläafrikkalainen vaihto-oppilas Erin Sephton, joka tuli koulullemme vierailulle torstaina 11.1. Erin osallistui Suvin englannin tunneille, joilla hän esitteli itseään, perhettään ja omaa kotimaataan. Oli todella mielenkiintoista kuunnella Erinin esitelmää maasta, joka ei ole meille kovin tuttu.
Ysiluokkalaiset saivat keksiä Erinille kysymyksiä, joihin hän vastaili kokemustensa perusteella. Ysiluokkalaiset tekivät hienoja ja vaikeitakin kysymyksiä. Erin totesi myöhemmin Suville, että osaan kysymyksistä hän ei ollut koskaan joutunut aikaisemmin vastata. Good job ninth-graders!
On tosi mukavaa saada vierailijoita koulullemme, he tekevät tunneista mielenkiintoisempia ja oppilaat saavat ensi käden tuntumaa asioihin, joita muuten käsittelisimme ainoastaan oppikirjojen, netin tms. välityksellä. So thank you Erin if you are reading this!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)